maanantai 28. toukokuuta 2018

Ei lihaa kiitos!

On kulunut miltei vuosi siitä, kun jätin ruokavaliostani pois possun, naudan ja broilerin (ja kalkkunan, strutsin, alligaattorin sun muut harvinaisuudet...) . Syitä tähän oli monia, mm. terveys, ympäristö ja tuotantoeläinten olot... Viimeisen sysäyksen antoi vegaanihaaste, jolloin olin kuukauden täysin ilman eläinperäisiä raaka-aineita. Tämän haasteen aikana huomasin oman oloni kohenevan, eikä lihaa ollut lainkaan ikävä (juustoja kyllä oli). Se kannusti muuttamaan omaa ruokavaliotani kasviperäisempää. suuntaan ja luultavasti tämä muutos on pysyvä. En ole kuitenkaan mitenkään järkkymätön tai ehdoton tässä valinnassani. Jos lihaa alkaa tehdä mieli, niin sallin sen kyllä itselleni.


Oman ruokavalioni muuttaminen on vaikuttanut luonnollisesti koko meidän perheen ruokailuun. En jaksa aina tehdä kahta eri ruokaa, joten muukin perhe on opetellut syömään lihattomia vaihtoehtoja. Varsinkin jauhelihan käyttö on vähentynyt perheessämme todella paljon, sillä nykyään pastakastikkeet, lasagnet sun muut tulee tehtyä soijarouheeseen tai härkäpapurouheseokseen. Edes lapset eivät ole eroa huomanneet tai ainakin ruoka on kadonnut lautaselta ilman vastaväitteitä.

Lihaa ei voi noin vain jättää pois ruokavaliosta, vaan se täytyy korvata jollain muulla proteiinipitoisella. Nykyään se on onneksi tehty helpoksi ja pienissäkin marketeissa on tarjolla useita erilaisia vaihtoehtoja. Omia suosikkejani ovat tumma soijarouhe, pavut, linssit, härkäpapu- ja hernerouhe. Tofusta en oikein ole oppinut tykkäämään, tai ehkä vika on kokissa.


Kalaa, maitotuotteita ja munia meidän perheessä käytetään yhä. Niistä en ole itsekään ollut valmis luopumaan. Kuitenkin lihasta luopuminen ja sen käytön vähentäminen on mielestäni ollut muutos parempaan suuntaan.

Voisin jakaa täällä blogissa muutamia hyväksi toteamiani kasvisruoka reseptejä jos teillä lukijoilla olisi siihen kiinnostusta.

maanantai 21. toukokuuta 2018

Piirakkaa vuohenputkista

Villivihannekset ovat nyt parhaimmillaan. Mikä olisi parempaa, kuin hakea ruokaa omalta pihalta tai lähimetsästä. Tänä keväänä olen ensimmäistä kertaa kerännyt ja syönyt vuohenputkea. Eilen siitä jalostautui juustoinen piirakka. Alkuperäinen ohje löytyi Hidasta elämää-sivustolta ja muuntelin sitä hieman omien raaka-aineiden mukaan.

Juustoinen vuohenputkipiirakka

Pohja:

2dl kaurahiutaleita
1dl vehnäjauhoja
1dl kermaa
0,8dl oliiviöljyä
1tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

Täyte:

3-4dl hienonnettua vuohenputkea (huuhdo hyvin kerättyäsi)
2dl kermaa
1 muna
paketti fetajuustoa
juustoraastetta
auringonkukansiemeniä oman maun mukaan
10kpl basilikan lehtiä
2 valkosipulin kynttä
ripaus suolaa
mustapippuria

Pohjan ainekset sekoitetaan keskenään ja pohja taputellaan pyöreään, voideltuun piirakkavuokaan. Pistele pohja haarukalla ja esipaista n. 10 minuuttia 175asteessa.


Hienonna valkosipulin kynnet ja basilikan lehdet. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään (vatkaa muna kerman sekaan) ja kaada esipaistetun pohjan päälle. Suolan kanssa kannattaa olla varovainen juuston suolaisuuden takia. Paista piirakkaa n. 20 minuuttia 175asteessa.



keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Kasvimaalla

Tänä keväänä sain pidettyä järjen päässä kasvimaata suunnitellessani. Olen tästä todella ylpeä! Ymmärsin ja muistin, ettei aikani vain riitä kaikkeen. Piti miettiä mitä laitetaan ja minkä verran.

Viikonloppuna laitoimme perunaa ja sipulia kasvamaan. Näiden lisäksi ajattelin keskittyä yrtteihin ja salattiin, jotka laitan laatikoihin kasvamaan. Näin kitkemisentarve pysyy toivottavasti mahdollisimman vähäisenä.


Perunaa olemme kasvattaneet onnistuneesti jo useamman vuoden ajan. Enimmäkseen olemme laittaneet aikaista lajiketta, joka on syöty syksyyn mennessä. Nyt laitoimme muutaman penkin myös myöhäisempää, joka toivottavasti saadaan viedä kellariin. Odotan jo kovasti, että saan käydä kaivamassa perunat omasta maasta suoraan kattilaan.


Tätä herkkua alkaa olla onneksi jo saatavilla. Jospa viikon loppuna leipoisin ensimmäisen rapaperiherkun.

tiistai 8. toukokuuta 2018

Jotain lastenhuoneeseen

Meidän kodissa on kesän aikana tiedossa hieman uusia huonejärjestelyjä. Meidän 4-vuotiaat kaksosemme saavat vihdoin oman huoneen, jonne he toivottavasti siirtyvät nukkumaan. Tähän saakka olemme, monen kauhistukseksi, nukkuneet perhepedissä kolmen nuorimman lapsemme kanssa. :) Tämän jälkeen viereen jää siis enää yksi murunen.

Tyttöjen huone tullaan sisustamaan pitkälti kierrätetyillä huonekaluilla, joita olen haalinut vähän sieltä ja täältä. Osa on vielä muokkausta vailla ja toiset vasta suunnitteluasteella, mutta yhden taulun sain eilen valmiiksi. Tärkeimmät siis ensin.

Taulu on toteutettu myös kierrättäen. Mieheni? vanhat pelikortit pyörivät kaapelissa useita vuosia. Kuvitus oli niin hieno, etten raaskinut laittaa niitä menemään, vaikka osa korteista olikin kadonnut vuosien saatossa.


Myös taulupohja löytyi omasta takaa. James Dean-taulu oli jo elämää nähnyt ja kolhuja kokenut. Maalasin pohjan askartelumaalilla ja liimasin kortit päälle. Nopeaa ja helppoa!



lauantai 5. toukokuuta 2018

Kompostoimaan!

Meidän talouden häpeäpilkku on tähän asti ollut biojätteiden päätyminen sekajätteeseen. Meillä ei ole ollut muka aikaa tai mielenkiintoa rakentaa, perustaa tai ostaa kompostia. Syksyn lehdetkin on tullut haravoitua milloin minnekin sen sijaan, että olisimme laittaneet lehtikompostin käyntiin.

Tänä keväänä ja kesänä tämä asia tulee muuttumaan. Tein lehtikompostille paikan, tai oikeastaan kaksi, sillä tontillamme olevat koivut tuottavat lehtiä melkoisesti. Emme rakentaneet erillistä kehikkoa, vaan rajasimme alueen pienellä kiviaidalla, jota saa tarvittaessa korotettua. Pohjalle laitoin oksia ja aloin kasaamaan lehtikompostia siihen päälle. Netistä löytyy tähän paljon hyviä ohjeita ja vinkkejä.

Lehtikompostin alku

Talousjätteen kompostointi tuotti meille hieman enemmän päänvaivaa. Lähtisimmekö rakentamaan kompostoria esimerkiksi vanhasta arkkupakastimesta vai ostaisimmeko uuden kaupasta. Olemme pohtineet myös bokashia ja matokompostia ja yrittäneet miettiä kaikkien vaihtoehtojen hyvät ja huonot puolet. Lopulta päädyimme kuitenkin siihen, että perinteinen lämpökomposti vastaisi parhaiten meidän perheen tarpeisiin. Kuten kaikki tiedätte pika- ja lämpökompostorit ovat melko hinnakkaita. Löysimme kuitenkin netistä hämmentävän edullisen kompostorin, jonka lupailtiin toimivan jopa -20 pakkasasteeseen saakka. Hinta ehkä hieman arveluttaa, voiko edullisesti saada hyvän ja toimivan? Kompostorin pitäisi saapua meille ensi viikolla, joten silloin luvassa lisää tietoa.

Olen aloittelija, joten kaikki kompostointiin liittyvät vinkit ja niksit ovat tervetulleita.